Content is loading
Siirry sisältöön

Suomalaiset sijoittajat äänestäisivät Hillary Clintonia – eivät usko vaalituloksen vaikuttavan omiin sijoituksiinsa

Suomalaisista sijoittajista 78 prosenttia äänestäisi Hillary Clintonia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ja vain kahdeksan prosenttia Donald Trumpia, käy ilmi Danske Bankin TNS Sifo Prosperalla teettämästä kyselytutkimuksesta*. Suurin osa vastaajista ei usko vaalien vaikuttavan omiin sijoituksiinsa. Sen sijaan lähes puolet ajattelee vaikutusten kohdistuvan Suomen talouteen.

Suomalaisista sijoittajista valtaosa on Hillary Clintonin takana Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. 77 prosenttia myös uskoo Clintonin voittoon, käy ilmi Danske Bankin TNS Sifo Prosperalla teettämän kyselytutkimuksen tuloksista. Clintonin kannatus on tasaista koko Suomessa.

- Vaikka Suomessa Clintonia kannatetaan selkeästi enemmän kuin Trumpia, yhdysvaltalaisten näkökulmasta ehdolla on kaksi harvinaisen epäsuosittua kandidaattia, jotka tällä hetkellä kisaavat lähestulkoon rinta rinnan. Markkinoiden näkökulmasta eniten epävarmuutta aiheuttaisi tilanne, jossa Trump voittaisi vaalit Clintonin kannatuskyselyissä pitämästä etumatkasta huolimatta, ekonomisti Henna Mikkonen toteaa.

Lähes puolet vastaajista (47 %) uskoo, että vaaleilla on vaikutusta Suomen talouteen ja kolme neljästä näkee, että Clintonin voitto olisi Suomen taloudelle parempi vaihtoehto kuin Trumpin. 64 prosenttia ei usko vaalituloksen vaikuttavan sijoituksiinsa.

- Pitkässä juoksussa presidentin vaikutus osakemarkkinoiden tuottoon on pieni. Pitkäjänteisen sijoittajan ei kannatakaan liikaa vaivata päätään USA:n vaaleilla. Sijoitusmarkkinat tyypillisesti heiluvat merkittävien tapahtumien edellä. Tyypillistä myös on, että heilunta pikku hiljaa vähenee vaalien jälkeen, kun voittaja on selvillä ja kuva hänen poliittisesta linjastaan tarkentuu, Mikkonen sanoo.

- Fiksu välttää nytkin ylireagointia. Monelta suomalaiselta sijoittajalta puuttuu USA salkustaan kokonaan. Suosituksemme mukaan sitä on kuitenkin hyvä olla noin 20 prosenttia osakesijoituksista, valitusta presidentistä riippumatta, Mikkonen päättää.

Danske Bankin ja TNS Sifo Prosperan kyselytutkimus toteutettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Kaikissa maissa Clintonin kannatus on korkealla tasolla. Kaikista eniten kannatusta hänellä on Tanskassa, jossa 88 prosenttia vastaajista äänestäisi häntä.

* Danske Bankin ja TNS Sifo Prosperan kyselytutkimukseen osallistui Suomessa 1000 vastaajaa, Pohjoismaissa yhteensä 4153 vastaajaa. Kysely toteutettiin verkossa. Kaikilla kyselyyn vastanneista on sijoituksia.

Lisätietoa:
Henna Mikkonen, ekonomisti, Danske Bank, puh. 010 546 6619