Content is loading
Siirry sisältöön

Suomalaislasten kuukausirahat ovat Pohjoismaiden korkeimmat – ruotsalaislapset saavat vähiten

Suomalaislapset saavat viikkorahaa keskimäärin 6,35 euroa viikossa, eli noin 27,6 euroa kuukaudessa. Heikoimmat kuukausirahat ovat Ruotsissa.

Suomalaiset lapset nauttivat keskimäärin Pohjoismaiden parhaita viikko- ja kuukausirahoja. Suomessa keskimääräinen kuukausiraha 8-14-vuotiailla lapsilla on 27,6 euroa. Kaulaa seuraavaksi tulevaan Norjaan on reilut kolme euroa. Matalin kuukausiraha on Ruotsissa, jossa lapset saavat keskimäärin vajaat 22 euroa.

Eroa ei kavenna myöskään ostovoimakorjaus. Ostovoimakorjattuna suomalaiset lapset ovat edelleen ykkösenä, mutta heikoimmaksi putoaa Tanska.

”Suomessa ansiotaso on keskimäärin muita Pohjoismaita matalampi. Siksi on yllättävää, että Suomi löytyy tämän tilaston kärjestä. Asiaa selittää osittain se, että suomalaiset lapset alkavat saada keskimäärin viikkorahaa vasta lähes 10-vuotiaana, kun muissa Pohjoismaissa viikkorahaa aletaan maksaa aiemmin. Vanhemmille lapsille maksettavat kuukausirahat taas ovat keskimäärin suurempia kaikissa maissa”, Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist sanoo.

Suomi on vanhanaikainen viikko- ja kuukausirahojen maksutavassa: täällä käteinen on yleisin tapa maksaa rahaa lapselle. Appelqvistin mukaan erilaiset digitaaliset maksuratkaisut ovat yleisimmin käytössä muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa. 

”Käteinen raha voi konkretisoida lapselle rahan, mutta toisaalta se ei valmista lasta digitaalisen rahan käyttöön, joka on varmasti tulevaisuudessa yleisin rahan muoto.”

Suomalaiset opettavat työtä, ruotsalaiset säästämistä

Pohjoismaisten vanhempien syyt kuukausirahojen maksamiseen vaihtelevat jonkin verran. Ääripäissä ovat Suomi ja Ruotsi, joista suomalaiset korostavat työn teon opettamista ja ruotsalaiset säästämisen merkitystä. Suomalaisista vanhemmista 58 prosenttia haluaa opettaa viikkorahan avulla lapsensa tekemään työtä rahan eteen. Ruotsalaisvanhemmista näin ajattelee vain neljännes. 

Osuudet kääntyvät lähes päinvastaiseksi, kun vanhemmat arvioivat viikkorahojen merkitystä säästämisen opettelussa. 

”Erot Suomen ja Ruotsin välillä ovat niin suuret, että se kertoo selvästä kulttuurierosta. Suomalaisille työnteon merkitys iskostetaan jo lapsena. Tämä on hyvä asia, mutta sen rinnalle toivoisi myös säästämisen ja sijoittamisen harjoittelemista”, Appelqvist sanoo.

Viikko- tai kuukausiraha on vastikkeetonta 13 prosentilla pohjoismaalaisista vanhemmista. Myös tässä asiassa Suomi ja Ruotsi ovat vastakohtia, sillä peräti reilu viidennes ruotsalaisvanhemmista sanoo, että ei edellytä mitään töitä rahan vastikkeeksi. Suomessa tämä osuus on 7 prosenttia. Ruotsalaisten lasten vastikkeet liittyvät myös muita Pohjoismaita enemmän läksyjen tekoon kuin kotitöihin.

Tietoa tutkimuksesta

  • Tämän kyselytutkimuksen Danske Bankille on toteuttanut YouGov. Tiedot kerättiin web-kyselynä YouGovin kuluttajapaneelissa tammi-helmikuussa. Tutkimukseen vastasi 3519 pohjoismaalaista vanhempaa, jolla on 8-14-vuotias lapsi.
  • Viikko- ja kuukausirahojen vertailu tehtiin muokkaamalla Suomen viikkorahat kuukausirahaksi ja muiden maiden kuukausirahat muokattiin euroiksi.
  • Ostovoimaakorjattu vertailu tehtiin IMF:n huhtikuussa julkaisemien ostovoimakertoimien mukaan.

    Lisätietoja:

    Jukka Appelqvist, ekonomisti, Danske Bank, puh. 044 263 1051, jukka.appelqvist@danskebank.fi