Marraskuu oli osakemarkkinoilla yksi tuottoisimmasta kuukausista pitkiin aikoihin, kun globaalit osakeindeksit nousivat euromääräisenä yli 10%. Alueellisesti syklinen ja arvoteeman sävyttämä Eurooppa ylisuoriutui ja vahvan kasvuteeman markkinat, kuten Yhdysvallat ja Tanska, alisuoriutuivat. Alkuvuonna heikosti suoriutuneet sykliset sektorit kuten energia ja rahoitus nousivat voimakkaasti, kun taas defensiiviset sektorit menestyivät heikommin.
”Suomessa sektorirotaatiota nähtiin myös Dansken yksityissijoittajien kaupankäynnissä. Rahoitussektorin Nordea oli netto-ostetuin osake. Ostetuimpien listalla kärkisijoilla myös sykliset ruostumattoman teräksen valmistaja Outokumpu ja muun muassa kaivosteollisuuteen laitteita toimittava Metso Outotec. Myydyimmissä vastaavissa defensiivinen Kesko”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.
Suomen vaihdetuimpien kärki Finnairia lukuun ottamatta noudattaa melko tarkasti suurimpien yhtiöiden markkina-arvoja.
”Positiivisilla rokoteuutisilla Finnair nousi lyhyessä ajassa noin 50 %, kun suomalaisten haaveet lomalennoista ja odotukset elämän normalisoitumisesta nousivat. Suomalaiset piensijoittajat mahdollisesti myivät kesän annista ostettuja osakkeita nouseviin kursseihin, kun tilaisuus tuli”
Maakohtaisesti Suomen osuus kaupoista laski noin 75 %:iin, kun viime aikoina se on ollut noin 80 %. Seuraavina listalta löytyvät tuttuun tapaan USA ja Saksa, joista jälkimmäisen vaihtokärjestä löytyy tuttuja nimiä. Mahdollisesti rokoteuutiset ja USA:n vaalit siirsivät sijoittajien painopistettä tavallista enemmän Atlantin toiselle puolelle.
”Yhdysvalloissa suomalaisten yksityissijoittajien netto-ostetuin oli lentoyhtiö American Airlines. COVID19 leviää edelleen ja rajoitukset ovat tiukentuneet, mutta sijoittajat voivat nyt ajatella näkevänsä horisontissa kriisin lopun, mikä näyttäisi tulevan odotettua nopeammin. Nettomyydyimmissä osakkeissa näkyy mielenkiintoisesti lääkeyhtiö Pfizer, joka on ollut näyttävästi otsikoissa lupaavan rokotteensa kanssa. Vaihdetuimpien listalla myös Moderna, joka kehittää omaa COVID19-rokotettaan. Molemmat yhtiöt raportoivat marraskuun alussa lupaavista testituloksista, jotka osaltaan vauhdittivat marraskuun osakkeiden globaalia nousurallia. Myös Modernan osake nousi marraskuussa voimakkaasti”, Kemppainen sanoo.
Lisätietoja: Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi
marras.20 | |
MAAKOHTAISET VAIHDOT | OSUUS KOKO VAIHDOSTA |
Suomi | 75,3 % |
USA | 11,5 % |
Saksa | 3,8 % |
Ruotsi | 1,9 % |
Norja | 1,0 % |
Muut maat | 6,5 % |
Lähde: Danske Bank |
|
SUOMI |
|
NETTO-OSTETUIMMAT | NETTOMYYDYIMMÄT |
Nordea Bank | Ålandsbanken Abp B |
Fortum Oyj | Sampo Oyj A |
Outokumpu Oyj | Kesko Oyj B |
Neste Oyj | Sievi Capital Oyj |
Metso Outotec Oyj | Kamux Oyj |
VAIHDETUIMMAT | OSUUS MAAN VAIHDOSTA |
Nokia Oyj (FI) | 8,97 % |
Sampo Oyj A | 8,95 % |
Fortum Oyj | 8,45 % |
Finnair Oyj | 6,96 % |
Nordea Bank Abp (FI) EUR | 6,20 % |
Lähde: Danske Bank | |
|
|
YHDYSVALLAT |
|
NETTO-OSTETUIMMAT | NETTOMYYDYIMMÄT |
American Airlines Group Inc. | Nio Inc. ADR |
Frontline Ltd. | Pinterest Inc. |
Exxon Mobil Corp | Palantir Technologies Inc. |
Plug Power Inc. | Fisker Inc. |
Tesla Inc. | Ideanomics Inc. |
VAIHDETUIMMAT | OSUUS MAAN VAIHDOSTA |
NMI Holdings Inc | 9,38 % |
Tetra Technologies Inc. | 5,37 % |
Illumina Inc. | 4,83 % |
PolarityTE Inc | 4,08 % |
Molina Healthcare Inc | 4,00 % |
Lähde: Danske Bank | |
|
|
SAKSA |
|
NETTO-OSTETUIMMAT | NETTOMYYDYIMMÄT |
Volkswagen AG | Bayer AG |
Hensolt AG Bearer | BMW Bayerische Motoren-Werke AG |
Continental AG | Infineon Technologies AG |
Hornbach Holding AG & Co KGaA | Symrise AG |
Hugo Boss AG Regd | Lanxess AG |
VAIHDETUIMMAT | OSUUS MAAN VAIHDOSTA |
Zalando SE | 11,929 % |
Wirecard AG | 4,717 % |
Volkswagen AG (Pref) | 3,859 % |
Varta AG | 2,019 % |
ThyssenKrupp AG | 1,222 % |
Lähde: Danske Bank |
Tietoa vertailusta
- Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin marraskuussa 2020.
Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista
- Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.
- Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.