Content is loading
Siirry sisältöön

Sijoituskatsaus: Kevät nosti osingot sijoittajien mielen päälle

Helsingin pörssin lähitulevaisuus näyttää valoisammalta kuin lähimenneisyys. Tekoäly- ja teknologiabuumi näkyy edelleen Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla.

Vuodenvaihteen ja alkuvuoden aikana Danske Bankin suomalaissijoittajat kävivät kauppaa valtaosin suomalaisilla osakkeilla, sillä kaupankäynnin volyymista 76 prosenttia painottui Helsingin pörssiin. Danske Bank Suomen Suomi-salkun hoitajan Ville Kivipellon mukaan sijoittajia on tilaston mukaan houkutellut erityisesti osingon maksajina profiloituneet yhtiöt kuten Nordea ja Fortum. Joulu-helmikuussa netto-ostetuimmat Suomi-osakkeet olivat Fortum, Neste, Nordea, UPM-Kymmene ja Mandatum. Myydyimmät olivat Sampo, Konecranes, Nokia, Harvia ja TietoEVRY Corporation.

”Ostetuimpien joukossa on hyviä osingon maksajia, joiden ostaminen on saattanut houkutella ennen yhtiökokouksia.”

Kivipellon mukaan Helsingin pörssi voi olla lähestymässä vedenjakajaa. Takana on noin 2,5 vuoden mittainen alamäki, mutta hiljalleen taittuva inflaatio ja mahdolliset koronlaskut saattavat muuttaa tilannetta loppuvuotta kohden. Kivipelto toteaa, että kokonaiskuvassa Helsingin pörssin yhtiöillä tuloskausi ja alkuvuosi ovat mukailleet odotuksia, sillä puolet yhtiöistä ylittivät ennusteet, puolet taas alittivat ne.

”Indeksi on tullut alas noin 25 prosenttia huipusta. Helsingin pörssiä ovat painaneet muun muassa metsäyhtiöiden huono vire ja muiden listayhtiöiden ongelmat, joista monet ovat pääasiassa väliaikaisia. Tällä hetkellä Helsingin pörssin lähitulevaisuus näyttää paremmalta kuin lähimenneisyys. Pörssissä saattaa olla nyt houkuttelevia ostokohteita pitkään salkkuun .”

It-sektori ja Yhdysvallat kiinnostavat

Danske Bank on nostanut osakkeet ylipainoon tuoreimmassa sijoitusnäkemyksessään. Näkemyksen mukaan yhdysvaltalaiset ja japanilaiset osakkeet jatkavat Danske Bankin suosikkeina, kun taas eurooppalaisten osakkeiden painotus muutettiin alipainosta neutraaliksi. Joulu-helmikuussa Danske Bankin suomalaissijoittajien ostetuimmat yhdysvaltalaisosakkeet olivat Microsoft, Organon & Company, Twilio, ARM Holdings PLC ADR ja Rigetti Computing. Myydyimmät yhdysvaltalaisosakkeet olivat Advanced Micro Devices, Petroleo Brasileiro S. A., Pfizer, Super Micro Computer ja United Rentals.

Danske Bank Suomen senioristrategi Kaisa Kivipelto huomioi, että tekoäly- ja teknologiabuumi näkyy nyt vahvasti Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla.

”Danske Bank pitää globaalit it- ja viestintäpalvelusektorit ylipainotuksessa johtuen osakkeiden hyvästä vireestä. Tämä on selvästi nähtävissä myös suomalaissijoittajien ratkaisuissa. Yhdysvaltain talouskasvu on osoittanut pitävänsä pintansa tämänkin vuoden puolella. Fedin tulevat koronlaskut poistavat taantumapelkoja entisestään, mikä taas tukee talouskasvua myös tulevaisuudessa .”


JOULU-HELMIKUUN SIJOITUSKATSAUS

 

Netto-ostetuimmat rahastot ja ETF:t*
Danske Invest Teknologia Indeksi 
Danske Invest USA Indeksi 
Danske Invest Allocation Basic 100 WA
Danske Invest Allocation Basic 80 WA
iShares Core S&P 500 UCITS ETF (DE)
Seligson & Co OMX Helsinki 25 ETF
Danske Invest Japani Osake
iShares S&P 500 Information Technology Sector
iShares Core MSCI World UCITS ETF (DE)
Danske Invest Index Global AC Restricted, osuuslaji EUR W
* Netto-ostetuimmat osuuslajit, asiakkaiden verkko- tai mobiilipankissa tekemät kaupat, ei sisällä kuukausittaisia rahastosäästösopimuksia, toimeksiantojen kpl-määrät

 

Danske Bankin asiakkaiden netto-ostetuimmat ja -myydyimmät osakkeet markkina-alueittain**

SUOMI

Netto-ostetuimmat Nettomyydyimmät
Fortum Oyj Sampo Oyj A
Neste Oyj Konecranes Oyj
Nordea Bank Abp (FI) EUR Nokia Oyj
UPM-Kymmene Oyj Harvia Oyj
Mandatum Oyj TietoEVRY Corporation
Kempower Oyj Wärtsilä Oyj
Nokian Renkaat Oyj Qt Group Oyj
Valmet Oyj Cargotec Oyj B
Elisa Oyj A Puuilo Oyj
Orion Oyj B
Efecte Oyj

 

YHDYSVALLAT

Netto-ostetuimmat Nettomyydyimmät
Microsoft Corp. Advanced Micro Devices Inc.
Organon & Company  Petroleo Brasileiro S.A. (ADR)
Twilio Inc. Pfizer Inc. 
ARM Holdings PLC ADR Super Micro Computer Inc.
Rigetti Computing Inc  United Rentals Inc.
Amazon.com Coinbase Global Inc A
Alphabet Inc  Matterport Inc 
Teekay Tankers Ltd.  Medpace Holdings Inc
Synopsys Inc. Airbnb Inc A
PepsiCo Inc.
Intel Corp.

 

RUOTSI

Netto-ostetuimmat Nettomyydyimmät
Ambea AB Systemair AB
Invisio AB Swedbank AB A
SAAB AB B Tethys Oil AB
Boliden AB Skandinaviska Enskilda Banken AB C
Cibus Nordic Real Estate AB Arjo AB B
Volvo A Attendo AB
Embracer Group AB B Investor AB B
Volvo B Epiroc AB A
Tele2 AB B Sandvik AB
New Wave Group AB B
Autoliv Inc. SDR

 

SAKSA

Netto-ostetuimmat Nettomyydyimmät>
Bayer AG Volkswagen AG 
Rheinmetall SAP SE 
Infineon Technologies AG Deutsche Lufthansa AG
BASF SE
Deutsche Bank AG 
Bitcoin Group SE Deutz AG
BMW Bayerische Motoren-Werke AG Deutsche Börse AG
ThyssenKrupp AG Deutsche Post AG
Volkswagen Sixt SE
RWE AG Hensoldt AG
Aurubis AG
Delivery Hero SE

 

**Asiakkaiden verkko- tai mobiilipankissa tekemät kaupat, euromääräinen järjestys

 

Tämä julkaisu on markkinointiviestintää, eikä se tarjoa sijoitusneuvontaa. Haluamme muistuttaa, että historiallisen tuoton sekä tulevaisuuden kehitysennusteiden perusteella ei voida päätellä tulevaa tuottoa, joka voi olla negatiivista. Suosittelemme aina kääntymään ammattilaisten puoleen mahdollisissa sijoituksen sopivuuteen liittyvissä lainopillisissa, verotuksellisissa, taloudellisissa tai muissa sijoituksen asianmukaisuuteen ja soveltuvuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tämä ei ole täydellinen selvitys rahastoista tai niihin liittyvistä riskeistä. Ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekoa asiakkaan on tutustuttava rahastoesitteeseen sekä kyseisen rahaston avaintietoesitteeseen. Tanskaan ja Luxemburgiin rekisteröityjä rahastoja hallinnoi Danske Invest Management A/S. Danske Invest Management A/S:n hallinnoimien rahastojen jakelusta vastaa asiamiehenä Danske Bank A/S. Danske Bank A/S on nimittänyt Suomen sivuliikkeen toimimaan asiamiehenä tarjottaessa rahastoyhtiöiden hallinnoimia sijoitusrahastoja Suomessa. Danske Invest Management A/S voi päättää lopettaa rahastojensa markkinointijärjestelyt.