Mobiilipankki lanseerattiin Suomessa syyskuussa 2010. Reilun vuoden aikana palvelu on ehtinyt kerätä yli 40 000 käyttäjää ja kehittyä peruspankkipalvelut tarjoavan sovelluksen kautta monipuoliseksi oman talouden seurantavälineeksi. Nyt, uusien kaupankäyntimahdollisuuksien myötä, Mobiilipankki muuttuu myös aktiivisen sijoittajan työkaluksi.
– Päivityksen myötä Mobiilipankissa voi käydä kauppaa sekä osakkeilla että rahasto-osuuksilla, käydä tarkastamassa säilytystilitapahtumat sekä tarkastella osakemarkkinoiden ja rahastojen lisäksi myös valtionlaina- sekä raaka-ainemarkkinoiden kehitystä, kertoo Sampo Pankin varatoimitusjohtaja Risto Tornivaara.
– Sovelluksen palvelutarjonta on kattava: normaalin pankkiasioinnin lisäksi asiakas voi lukea laskujen viivakoodit, hyväksyä odottavia maksuja, tarkastella tilitapahtumiaan listauksina ja graafisessa muodossa sekä seurata sijoituksiaan ja käydä kauppaa. Mobiilipankkia voidaankin hyvällä syyllä kutsua täysiveriseksi henkilöasiakkaan pankkityökaluksi.
Puhelimella kauppaa 18 markkinalla
Sampo Pankin asiakkaat voivat käydä älypuhelimellaan osakekauppaa 18 eri markkinalla eri puolella maailmaa sekä kaikilla Danske Invest -rahastoyhtiön hallinnoimilla rahastoilla.
– Kaupankäyntiominaisuudet on tuotu mukaan sijoituspalvelut-valikkoon. Muutamalla kosketuksella käyttäjä voi etsiä arvopaperia nimellä tai ISIN-koodilla sekä tehdä toimeksiannon päivän kurssilla tai rajakurssilla. Toimeksiantoa ei toteuteta, ennen kuin asiakas on hyväksynyt sen turvakorttinsa turvaluvulla, missä yhteydessä hän saa nähtäväkseen myös tiedot tapahtumasta. Sama periaate on käytössä myös rahasto-osuuksilla tehtävissä kaupoissa, Tornivaara toteaa.
Markkinainformaatiota entistä kattavammin
Uusi päivitys tuo kaupankäyntiominaisuuksien lisäksi asiakkaiden käyttöön entistä kattavamman markkina-informaation. Osakemarkkinoiden lisäksi tietoa on saatavissa valtionlainoista, raaka-aineista sekä Danske Investin hallinnoimien rahastojen arvoista.
Kaupankäynti onnistuu myös Nokian puhelimilla
Applen iPhonelle ja Android-puhelimille suunnitellun Mobiilipankin lisäksi uudet kaupankäyntipalvelut ovat samassa laajuudessa tarjolla myös selainpohjaisessa Miniverkkopankissa, jota voi käyttää kaikilla internet-yhteyden mahdollistavilla puhelimilla, kuten esimerkiksi Nokian Symbian-käyttöjärjestelmää hyödyntävillä laitteilla.