Kiinteistömaailman yrittäjät ovat ketjun menestyksen avain

Kiinteistömaailmalle viimeisin vuosikymmen on ollut jatkuvaa menestystarinaa: franchisingketju on kasvanut vajaan sadan asuntomyymälän verkostosta jo liki 130 asuntomyymälän ketjuksi, jossa työskentelee yli 850 asumisen ammattilaista.

Markkinaosuuslukujen perusteella ketju on onnistunut kasvamaan alansa suurimmaksi tekijäksi, ja tätä nykyä noin joka viides Suomen asuntokaupoista tehdään Kiinteistömaailman kautta.

- Yrittäjiemme aikaansaama työllistämisvaikutus jokaisella 61 Kiinteistömaailma-paikkakunnalla on merkittävä. Vaikka taloustilanne näyttää epävarmalta ja irtisanomisuutiset ovat päivittäisiä, uimme Kiinteistömaailmassa vastavirtaan. Vuoden alusta lähtien olemme palkanneet ketjuumme 80 uutta välittäjää, ja kasvunvaraa on edelleen. Tavoittelemme 1000 työntekijän vahvuutta muutaman vuoden sisällä, kertoo Kiinteistömaailman vt. toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Trainee-ohjelmasta nousee uusia yrittäjiä

Kiinteistömaailma-ketjuun kuuluu 154 franchisingyrittäjää, jotka luotsaavat asuntomyymälöidensä toimintaa omilla paikkakunnillaan. Ketjun suotuisaan kehittymiseen halutaan panostaa jatkossakin, ja verkostoa on tarkoitus laajentaa tämän ja ensi vuoden aikana useilla uusilla myymälöillä ja osaavilla yrittäjillä.

Vauhdikkaan kasvun yksi mahdollistaja on Kiinteistömaailman Yrittäjä Trainee -koulutusohjelma, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Moni trainee-ohjelmasta on jo siirtynyt ketjussa yrittäjän rooliin mm. Helsingissä, Vantaalla ja Vaasassa. Koulutus käynnistyi myös tänä syksynä, ja yrittäjäkoulutuksen ansiokkaasti läpäisseillä on vahvat edellytykset neuvotella yrittäjyydestä uusien myymälöiden perustamisen yhteydessä.

- Uskon vakaasti, että verkostomme vahvistamiselle on aidosti kysyntää. Suomalaisilla on tulevaisuudessakin tarve vaihtaa kotiaan ja he haluavat avukseen luotettavan asumisen asiantuntijan, joka myös aidosti välittää asiakkaasta. Tuoreet asiakastyytyväisyyslukumme ovat huippuluokkaa, ja haluankin näin kansallisena Yrittäjän päivänä kiittää kaikkia yrittäjiämme hienosta työstä, Heikkinen sanoo.

Lisätietoja:

Vt. toimitusjohtaja Erkki Heikkinen, Kiinteistömaailma Oy
p. 050 433 2080, erkki.heikkinen@kiinteistomaailma.fi

Vuonna 1990 perustettu Kiinteistömaailma on valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee noin 850 asuntokaupan ammattilaista 61 paikkakunnalla 126 asuntomyymälässä.  Brändin omistaa Sampo Pankki, asuntomyymälät ovat itsenäisten franchisingyrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista, siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palvelujaan paremmaksi.  Monella alueella, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.