Alppi- ja freestylemaajoukkueiden kausi käynnistyy Dansken väreissä

Sampo Pankki on ollut syksystä 2010 lähtien Suomen alppi- ja freestylemaajoukkueiden pääyhteistyökumppani. Yhteistyö jatkuu tulevallakin kaudella hyvässä hengessä, nyt uuden Danske Bank –nimen alla.

Sampo Pankilla ja Suomen alppi- ja freestylemaajoukkueilla on nelivuotinen yhteistyösopimus, joka kattaa vuoden 2014 Sotsin talviolympialaiset. Tiistaina 9.10. käynnistyvällä kolmannella sponsorikaudella yhteistyössä siirrytään uuden Danske Bank –nimen alle. 

Sampo Pankki on vuodesta 2007 lähtien ollut osa pohjoismaista Danske Bank –konsernia. Viralli-sesti konsernin kaikissa maissa otetaan käyttöön yhteinen Danske Bank -nimi 15. marraskuuta. 

"Yhteinen nimi on ensimmäinen askel uudenlaisen tulevaisuuden rakentamiseksi muuttuvassa maailmassa. Se tuo meille innostavia mahdollisuuksia hyödyntää laajaa kansainvälistä verkosto-amme ja osaamistamme aivan uusilla tavoilla asiakkaidemme parhaaksi", kertoo johtaja Leena Vainiomäki Sampo Pankista. 

Urheilijat uuden Danske Bank -nimen ensimmäisiä viestinviejiä

Urheilijoiden asuissa uusi nimi nähtiin jo 9.10. alppikauden avanneessa lehdistötilaisuudessa. Alppijoukkueen mukaan tähänastinen yhteistyö pankin kanssa on ollut erittäin antoisaa, ja pääsponsorin uusi kansainvälinen nimikin on tervetullut. 

"Meillä alppijoukkueessahan on jo pidemmän aikaa ollut täysin kansainvälinen valmennus- ja taustatiimi, jossa menestyksen saavuttamiseksi yhdistetään parhaat osaajat ja voimavarat maantie-teelliset rajat ylittäen. Viidessätoista maassa toimiva Danske Bank edustaa niinikään vahvaa kan-sainvälistä osaamista ja tapaa toimia. Tällainen kumppani sopii hyvin meidän lajimme maail-maan", sanovat Danske Bankin kummiurheilijat Tanja Poutiainen, Marcus Sandell ja Victor Malmström. 

Myös pankin puolelta yhteistyö saa kiitosta. 

"Olemme olleet hyvin tyytyväisiä alppimaajoukkueen kanssa työskentelyyn, sillä dynaamisina ja valtavasti menestyspotentiaalia omaavina lajeina alppi- ja freestylehiihto istuvat arvoihimme ja tavoitteisiimme. Myös uuden Danske Bank –nimen alla jatkamme ylpeinä suomalaisen alppiur-heilun edistämistä omalta osaltamme", Sampo Pankin Leena Vainiomäki toteaa.

 
DANSKE BANKIN ALPPITYHTEISTYÖ KAUDELLA 2012 - 2013
  • Suomen alppi- ja freestylemaajoukkueiden virallinen pääyhteistyökumppani
  • Danske Bank Freeparkit (harjoitteluratoja junioreille kymmenessä laskettelukeskuksessa)
  • Danske Bank Alppikanava (maajoukkueen vinkkivideoita harrastajille, uutisia, kilpailuja ym.)
  • Danske Bank Alppikello -sovellus (kisakalenteri, tulospalvelut, ensimmäisenä tiedot kisoista, harjoituksista ja matkan päältä)

Lisätietoja: 
Leena Vainiomäki, johtaja, yritysasiakkaat, Sampo Pankki, puh. 010 546 8314