Content is loading
Siirry sisältöön

Kesän asuntokaupasta odotetaan vilkastuvaa

Kiinteistömaailman Kiinteistönvälittäjäbarometri ennakoi asuntokaupan kiihtyvän seuraavalla puolivuotiskaudella. Välittäjät odottavat kysynnän kohdistuvan ennen kaikkea pieniin asuntoihin, mutta piristymisen merkkejä on näkyvissä myös isompien asuntojen ja omakotitalojen kohdalla. Kiinteistömaailma teetti myös tutkimuksen ikääntyvien asumishaaveista. Sen mukaan yli 55-vuotiaista työelämässä yhä olevista joka kolmas suunnittelee vielä asunnonvaihtoa.

Asuntomarkkinoilla alkuvuosi meni odotellessa kuluttajien reaktiota varainsiirtoveromuutokseen, ja tämä hidasti asuntokauppaa jonkin verran maaliskuussa. Kiinteistömaailma kuitenkin arvioi, että  varainsiirtoveromuutoksen tuoma lasku myyntiin on jäämässä odotettua pienemmäksi ja kauppa piristyy kevään myötä.

Pienistä asunnoista edelleen suurin pula

Barometriin vastanneiden 579 asuntokaupan ammattilaisen mukaan suurin pula on pienistä kerros- ja rivitaloasunnoista, joiden hinnoissa näkyy myös pientä nousupainetta. Pienten kerrostaloasuntojen hintojen nousuun uskoo puolet ja rivitaloasuntojen reilu kolmannes välittäjistä. Molempien kohdalla uskotaan kauppamäärien kasvavan ja myyntiaikojen lyhenevän.

Syksyyn verrattuna kaikkien asuntotyyppien kohdalla näkymät ovat positiivisemmat niin hintojen, kauppamäärien kuin myyntiaikojenkin suhteen. Ainoan poikkeuksen muodostavat uudiskohteet, tosin niidenkin kohdalla pulaa on odotettavissa pienistä asunnoista.

- Keskusta-alueiden pienten asuntojen trendi selvästi jatkuu, eikä siinä ole laantumisen merkkejä. Toisaalta suurempaa perheasuntoa etsivälle on tarjolla paljon hyviä vaihtoehtoja ja runsaaseen valikoimaan yhdistetty matala korkokanta mahdollistaa unelmien toteuttamisen, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

Kriittiset ostajat eivät maksa ylihintaa

Välittäjien mukaan ostajat ovat nyt hyvin valveutuneita asuntokaupassa. He seuraavat tarjontaa maltillisesti, harkitsevat ostopäätöstä tavallista pidempään ja tekevät jopa rohkeasti alakanttiin olevia tarjouksia. Ostajat ovat erittäin hintatietoisia eivätkä maksa asunnoista ylihintaa. Toisaalta heidän on vaikea löytää sopivaa kohdetta, koska varsinkin pienistä asunnoista on selkeästi pulaa.

- Myynnissä on vähemmän asuntoja kuin aiemmin, joten sopiva kohde voi mennä kaupaksi hyvinkin nopeasti. Nyt kannattaa keskustella pankin kanssa jo hyvissä ajoin siinä vaiheessa kun alkaa suunnitella asunnonvaihtoa, ja erityisesti hinnoittelussa kannattaa turvautua osaavan kiinteistövälittäjän apuun, kehottaa Hämäläinen. 

Kuluttajakysely: Asuntovarallisuus luo turvaa yli 55-vuotiaille

Tutkimusyhtiö YouGov tutki Kiinteistömaailman toimeksiannosta omistusasunnossa asuvien yli 55-vuotiaiden suomalaisten asumisen haaveita ja toiveita. Lähinnä verrattiin kahta ryhmää; vielä työelämässä olevia ja eläkeläisiä. Työelämässä olevista joka kolmas sanoo asunnonvaihdon olevan vielä edessä, eläkkeellä olevista joka kuudes. 

Muutokset elämäntilanteessa ovat asunnonvaihdon suurimmat syyt molemmille kohderyhmille; nykyisen asunnon kalleus tai halu muuttaa vuokralle ei ole käytännössä syy asunnon vaihtoon juuri kenellekään. Myöskään tarve asuntovarallisuuden realisointiin ei ole asunnonvaihdon taustalla.  

Kysyttäessä miksi kohderyhmällä ei ole muuttoaikeita, nousee varsinkin eläkkeellä olevien kohdalla selkeimmäksi syyksi halu asua ”kotona” (47 %) ja pysyä tutuissa ympyröissä (36 %). Tämä korostuu etenkin miesvastaajien kohdalla. Naiset puolestaan epäilevät muuttamisen järkevyyttä: viihdynkö uudella asuinalueella tai asunnossa?

Uuden asunnon tärkeimpiä kriteereitä puolestaan ovat palvelujen läheisyys, hyvät kulkuyhteydet ja se, ettei asunnossa ole remonttihuolia. Eläkkeellä olevat toivovat myös, että asunnossa on panostettu esteettömään liikkumiseen. Paluusta synnyinseuduille haaveilee ainoastaan neljä prosenttia vastaajista. 

- Senioritalot vastaavat juuri näihin esitettyihin kriteereihin, ja tutkimuksessa 39 % vastaajista kertoi, että voisi olla kiinnostunut tämäntyyppisestä asunnosta, Hämäläinen kertoo.

Nuorena ensiasunnon ostaneet hemmottelevat itseään vanhempana

Kyselyssä selvitettiin myös ikääntyvien rahankäyttöä. Asumiskustannusten ja muiden pakollisten menojen jälkeen niin eläkkeellä kuin yhä työelämässä olevat käyttävät rahaa eniten harrastuksiin ja matkusteluun (78 %). Niiden jälkeen tulevat tasavahvoina lasten, lastenlasten tai muiden sukulaisten taloudellinen tukeminen (44 %) sekä itsensä hemmottelu ja luksus (43 %). Haave vapaa-ajanasunnosta siintää varttuneista työikäisistä vielä joka neljännen mielissä.

- Tässä ikäluokassa asuminen ei ole enää taloudellinen kysymys. Omistusasunnon aikanaan hankkineilla on suuremmat mahdollisuudet itse valita missä ja miten he asuvat, sillä kerran maksettu asunto tuo huolettomuutta ja mahdollisuuksia aivan toisella tavalla kuin vuokralla asuminen eläkeiässä. Ensiasunnon hankkimista puntaroivien on syytä ajatella tulevaisuuttaan myös tältä kannalta, muistuttaa Hämäläinen.

Lisätietoja:
Seppo Hämäläinen, toimitusjohtaja, puh. 010 622 3011
Kaisa Peltola, markkinointipäällikkö, puh. 010 622 3019

Vuonna 1990 perustettu Kiinteistömaailma on vahva ja valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee noin 900 asuntokaupan ammattilaista 61 paikkakunnalla 134 asuntomyymälässä. Brändin omistaa Danske Bank, asuntomyymälät ovat itsenäisten franchisingyrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Useilla alueilla – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.