Autohaaveet ovat tänä vuonna nousseet autoilijoiden unelmalistalla viidenneksi jättäen taakseen viime vuonna vielä edellä olleet kodin hankinnat.
- Se, että auton hankinta on haavelistan kärkipäässä epävarmasta taloustilanteesta huolimatta osoittaa, että auto on suomalaisille ennen kaikkea perushyödyke, jota tarvitaan arjen pyörittämiseen. Käytössä pitää olla toimiva auto, vaikka taloudessa menisikin huonommin, sanoo Altti Kuuri Danske Financesta.
Tulokset ovat peräisin Danske Bankin rahoitusyhtiö Danske Financen vuosittain Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta, jossa kartoitettiin 1 173 suomalaisen autoilijan unelmia, niiden toteuttamista sekä suhtautumista autoiluun.
Uudet tavat autoilla kiinnostavat naisia ja alle 36-vuotiaita
Tutkimus piirtää kuvaa suomalaisista autoilijoista taloudellisina ja ympäristötietoisina kuluttajina, jotka ostavat auton todelliseen tarpeeseen. Useimmin mainittuja syitä suunnata autokauppaan ovat nykyisen auton vanheneminen (76%) ja heikko kunto (69%), mutta joka toinen suuntaisi autokauppaan myös halutessaan vaihtaa taloudellisempaan tai ympäristöystävällisempään autoon. Noin viidennes (17 %) hankkii todennäköisesti seuraavaksi autokseen sähkö-, hybridi- tai kaasuauton.
Vaikka valtaosa autoilijoista (88%) haluaa myös jatkossa ajella omalla tai työsuhdeautolla, myös uudet tavat autoilla orastavat.
- Tällä hetkellä autoilevista naisista 16 prosenttia ja alle 36-vuotiaista joka viides arvelee ajavansa viiden vuoden kuluttua muulla kuin omistusautolla. Heitä kiinnostaa esimerkiksi auton vuokraus lyhytaikaiseen käyttöön, kimppakyydit tai jäsenyys autopoolissa, Kuuri sanoo.
Joka toinen arvelee käyttävänsä rahoitusta tulevissa autokaupoissaan
Tulevat autokaupat maksetaan viime vuoden tapaan mieluiten käyttämällä olemassa olevia säästöjä ja sijoituksia. Näin arvioi 49 prosenttia niistä autoilijoista, joille autokaupat ovat ovat ajankohtainen asia seuraavan kolmen vuoden aikana.
Kiinnostus eri rahoitusmuotoja – osamaksua ja pankkilainaa - kohtaan on kuitenkin kasvanut viime vuodesta ja sitä arvioi käyttävänsä jo joka toinen (49%) auton hankintaa kolmen seuraavan vuoden aikana suunnittelevista. Vastaava luku viime vuonna oli 41 prosenttia.
Kuurin mukaan Autobarometrin tuloksissa näkyy myös meneillään oleva autokaupan murros kohti entistä digitaalisempaa kauppaa.
- Jo viidennes (17%) autoilijoista haluaa hakea rahoituksen netistä ennen autokauppaan lähtöä, Kuuri sanoo.
Uusi auto kiikarissa 27 prosentilla, lapsiperheet ostavat 1-6 vuotta vanhan auton
Kun autokaupoille sitten mennään, ostetaan sieltä todennäköisimmin 10 000 – 20 000 euroa maksava menopeli. Näin arvelee kolmannes niistä vastaajista, joille auton hankinta on ajankohtainen seuraavan kolmen vuoden aikana. Uusi, alle vuoden ikäinen auto on suunnitelmissa 27 prosentilla autoilijoista. Uuteen autoon satsaavat erityisesti yli 66-vuotiaat (44%), kun taas nuorista, alle 36-vuotiaista vain pieni osa (6%) harkitsee täysin uuden auton ostamista.
- Lapsiperheet ostavat yleisimmin muutaman vuoden vanhan auton, jossa hinta on uutta edullisempi, mutta joka vielä on hyvässä kunnossa. He ottavat autoa vaihtaessaan myös parhaiten huomioon elämäntilanteeseen liittyvät käyttötarpeet, Kuuri sanoo.
Suomalaisten autoilijoiden TOP 6 unelmat 2015
Suluissa sijoitus vuonna 2014 sekä muutos vuodesta 2014.
1. (1.) Matkustelu 51% (-18 %-yks.)
2. (2.) Oman terveyden / hyvinvoinnin parantaminen 37% (-31 %-yks.)
3. (3.) Varallisuuden kasvattaminen 32% (-22 %-yks.)
4. (4.) Asunnon remontointi 29 % (-9 %-yks.)
5. (6.) Auton hankinta 26% (-7 %-yks.)
6. (5.) Kodin hankinnat (viihde-elektroniikka, kalusteet)22% (-12 %-yks.)
Lisätietoja:
Altti Kuuri, johtaja, Danske Finance Oy, puh. 010 546 7209