Arman Alizadin uusi sarja etsii taloudellista mielenrauhaa – mukana 3 erilaista suomalaista

Arman Alizad juontaa uutta sarjaa, jossa seurataan kolmen suomalaisen matkaa kohti taloudellista mielenrauhaa. Osallistujat pyrkivät sarjassa haastamaan ennakkoluulonsa ja ottamaan oman taloutensa hallintaansa asiantuntijoiden avulla.

Arman Alizad tutkii Arman ja Matka mielenrauhaan -sarjassa suomalaisten arkea uudesta näkökulmasta. Arman ja Matka mielenrauhaan on viihteellinen realityohjelma talouden ja taloudellisen mielenrauhan ottamisesta omiin käsiin. Sarja on osa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -hanketta.

Sarjaan löytyi kolme erilaista suomalaista, jotka kaipaavat apua taloutensa hallintaan. Heitä auttavat Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto sekä hyvinvointikirjailija ja valmentaja Anne Karilahti.

Useista televisiosarjoistaan tunnettu Arman Alizad astuu sarjan myötä uudelle alueelle, jota hän pitää tärkeänä.

”Minulle on aina ollut tärkeää, että Suomi on sellainen maa ja yhteiskunta, jossa puhalletaan yhteen hiileen ja ketään ei jätetä. Pidän tärkeänä ajatusta siitä, että kaikilla on oikeus taloudelliseen mielenrauhaan. Itselläni on sellainen kokemus, että jos asioista, kuten rahasta, puhutaan ääneen, möröt pienenevät, ja ihmiset voivat saada toisten kokemuksista itselleen vinkkejä ja inspiraatiota”, Alizad sanoo.

Sarjan päähenkilöt ovat Jupe, 47, Mari, 39 ja Riikka, 29. Mukana on myös televisiosta tuttu osallistuja. Jupe Tuomola on suomalaisille tuttu myös pitkäaikaisena radiojuontajana ja Me Tuomolat -sarjan päähenkilönä.

Rahasta pitää puhua enemmän

Danske Bank tekee Pohjoismaissa Taloudellinen mielenrauha -tutkimusta, joka kuvaa pohjoismaalaisten tuntemuksia omasta taloudestaan. Viime vuoden tutkimuksen mukaan suomalaisten taloudellinen mielenrauha on heikompi kuin muissa Pohjoismaissa. Tutkimuksesta selvisi myös, että kolmannes suomalaisista on vähintään viikoittain huolissaan saako rahansa riittämään, ja lähes puolet suomalaisista ei usko mahdollisuuksiinsa vaurastua.

Danske Bank haluaa turvata suomalaisten taloudellista mielenrauhaa.

Taloudellinen mielenrauha on perusta monille tärkeille päätöksillemme, huolillemme ja unelmillemme. Suomessa jäämme jälkeen muista Pohjoismaista taloudellisessa mielenrauhassa. Se tarkoittaa, että meiltä kuluu enemmän energiaa taloudesta huolehtimiseen ja sitä jää vähemmän unelmien toteuttamiseen”, Danske Bankin maajohtaja Leena Vainiomäki sanoo.

Uuden Matka mielenrauhaan -sarjan tavoitteena on madaltaa rahasta puhumista esimerkin avulla.

”Taloudellista mielenrauhaa lisää tutkitusti raha-asioiden tunteminen, joka taas paranee avoimella keskustelulla. Rahasta puhuminen on meille suomalaisille usein vaikeaa, ja tarvitsemme esimerkkejä, jotka antavat rohkeutta, ideoita, uskoa ja innostusta miettiä omaa taloutta. Kiitän näitä rohkeita suomalaisia, jotka tekevät meidän kanssamme matkan taloudelliseen mielenrauhaan. ”

 

Päähenkilöt

 

JUPE, 47

”En halua vielä sammaloitua, mutta ehkä on jo aika alkaa varautua eläkepäiviä varten.”

  • media-alan ammattilainen, yrittäjä
  • koulutus: kansanopiston toimittajalinja
  • tulotaso: vaihtelee yrityksen tilanteen mukaisesti
  • kaksi lasta, parisuhteessa
  • haasteina yrittäjän eläke ja hallitsematon rahankäyttö

 

Jupe on helsinkiläinen media-alan ammattilainen. Jupen tavoitteena on järjestellä elämäänsä uuteen uskoon tuoreen avioeron ja oman yrityksen perustamisen jäljiltä. Huoleton ja hedonistinen Jupe haluaa olla parempi esimerkki lapsilleen ja varautua eläkepäiviin hankkimalla omistusasunnon Espanjasta.

 

MARI, 39

”Haluan hyvästellä rahahuolet lopullisesti. Kaipaan pysyvyyttä ja tasapainoista elämää.”

  • sosionomi
  • koulutus: sosionomi (AMK)
  • tulotaso n. 2000 euroa bruttona/kk
  • 5-vuotias lapsi, sinkku
  • haasteina hauras suhde rahaan ja säästämiseen motivoituminen

 

Riihimäkeläinen yksinhuoltaja Mari kaipaa itsevarmuutta ja apua elämänmuutokseen. Eloisa ja reipas Mari haluaa laittaa talousasiansa kuntoon taatakseen lapselleen hyvän ja tasapainoisen elämän. Mari unelmoi omasta kesämökistä ja puskurirahastosta, joka toisi turvaa päivittäiseen taloudenhallintaan.

 

 

RIIKKA, 29

”Olen elämäntapatuhlari, rahaa menee sitä mukaa kun tulee. Haluan talouden hallintaan.”

  • yritysmyyjä, personal trainer, promoottori
  • koulutus: lähihoitaja, parturi-kampaaja, liikunnanohjaaja
  • tulotaso: n. 3000–3500 euroa bruttona/kk
  • parisuhteessa, asuu yksin
  • haasteina oman talouden suunnittelemattomuus ja rahankäytön impulsiivisuus

 

Riikka tavoittelee vakautta taloudelliseen tilanteeseensa ja elämäänsä. Urheilullisen Riikan elämä on jo kolmen eri työn vuoksi menevää, ja raha-asioiden pidempiaikainen suunnittelu tuppaa jäämään muiden kiireiden varjoon. Riikka haluaa oppia käyttämään rahaa hallitusti ja asettua elämässään.

 

Valmentajat

 

Arman Alizad

Arman on Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha kuuluu kaikille -hankkeen lähettiläs ja sarjan juontaja. Toimittaja ja tv-persoona tunnetaan useista dokumentaarisista tv-ohjelmistaan. Sarjalla Arman haluaa rohkaista suomalaisia puhumaan avoimemmin rahasta ja oppimaan toisiltaan, koska vain näin voi ottaa taloutensa omiin käsiin.

 

Kaisa Kivipelto

Kaisa työskentelee strategina Danske Bankissa varallisuudenhoidon parissa. Kaisa toimii päähenkilöiden taloudellisena mentorina koko matkan ajan. Hän opastaa ja antaa työkaluja oman talouden järjestelyyn ja tulevaisuuden turvaamiseen.

 

Anne Karilahti

Anne Karilahti on hyvinvointikirjailija ja valmennusyritys Valmentamon perustaja. Annen valmennuksessa tutustutaan syvemmin omiin toimintamalleihin ja asenteisiin. Anne kouluttaa päähenkilöitä johtamaan itseään sekä tarvittaessa tekemään asennemuutoksia.

 

Lisätietoja:

Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 326 9701

www.danskebank.fi/matkamielenrauhaan

www.danskebank.fi/taloudellinenmielenrauha