Content is loading
Siirry sisältöön

Kiinteistömaailmalle uusi omistaja - yhteistyö suomalaisen asuntokaupan kehittämiseksi jatkuu Danske Bankin kanssa strategisena kumppanuutena

Danske Bank on myynyt Kiinteistömaailma Oy:n kotimaiselle osakeyhtiölle, jonka osakkaina ovat Risto Kyhälä sekä yhtiöittensä kautta Arto Martonen, Kenneth Kaarnimo ja Merasco Real Estate. Kaupan myötä Kiinteistömaailmalle saadaan yrittäjävetoinen, kiinteistövälitysalan sekä liiketoiminnan digitalisaation asiantuntijoista muodostuva omistajatiimi, jolla on vahva osaaminen ja sitoutuminen yhtiön kehittämiseen ja tulevaisuuden kasvun rakentamiseen.

Kiinteistönvälitys on suuressa murroksessa digitalisaation tarjotessa alalle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Kehittyvässä asuntokaupassa eri osa-alueiden osaajien erikoistuminen korostuu. Danske Bank ja Kiinteistömaailma haluavat yhdessä tarjota suomalaisille entistäkin helpompia ja nopeampia asuntokauppoja Danske Bankin vastatessa rahoituksesta ja Kiinteistömaailman asunnonvälityksestä.

Danske Bank keskittää omat investointinsa ydinliiketoimintansa eli pankkipalveluiden kehitykseen, ja niiden ulkopuolella pankki jatkaa kumppanuusstrategiansa mukaisesti partneroituen eri alojen parhaiden toimijoiden kanssa. Kiinteistömaailman ja Danske Bankin yhteistyö jatkuu strategisena kumppanuutena, jossa palveluiden ja asiakaskokemuksen kehittämisellä on vahva painotus.

Kiinteistömaailma Oy:n uusi toimitusjohtaja Risto Kyhälä: teknologian hyödyntämisestä nähty vasta ensi askeleet

Kiinteistömaailmalla on vahva brändi, ja yhtiö on alansa edelläkävijä sekä liiketoimintamallien muuttaja. Se on tuonut markkinoille Tarjouskaupan lisäksi lukuisia muitakin asuntokauppaa helpottavia menetelmiä. Kiinteistömaailma on myös panostanut yrittäjien ja välittäjien asiantuntijuuteen mittavilla koulutusohjelmilla ja hyödyntämällä systemaattisesti asuntokaupan dataa. Uusi omistajatiimi on vahvasti sitoutunut digitalisaation hyödyntämiseen kiinteistönvälitysalalla.

”Hyvät kiinteistövälittäjät eivät ole katoamassa mihinkään – päinvastoin. Kiinteistömaailma on jatkossakin maan parhaimpien yrittäjien ja välittäjien ketju”, korostaa Risto Kyhälä, josta tulee kaupan myötä Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja. ”Asiakkaan kokemusta voidaan kuitenkin parantaa, välittäjien osaamista tukea ja työtä helpottaa merkittävästi digitaalisilla ratkaisuilla. Asuntorahoitus- ja kiinteistönvälitysprosesseja voidaan tehostaa huomattavasti nykyisestä”, Kyhälä sanoo.

”Digitaaliset ratkaisut ja kumppanuudet ovat Danske Bankin strategian ytimessä. Yhdessä Kiinteistömaailman kanssa olemme merkittävässä roolissa digitaalisen asuntokauppajärjestelmän DIASin rakentamisessa. Jatkamme asuntokaupan kehittämistä yhdessä myös tulevaisuudessa tarjotaksemme suomalaisille entistäkin nopeampia ja helpompia asuntokauppoja”, toteaa Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki.
Kiinteistömaailma Oy:n aikaisempi toimitusjohtaja Erkki Heikkinen siirtyy tässä yhteydessä uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Kauppa ei aiheuta muutoksia Kiinteistömaailman franchising-yritysten asemaan, eikä sillä ole välittömiä henkilöstövaikutuksia.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank,  050 326 9701

toimitusjohtaja Risto Kyhälä, Kiinteistömaailma Oy, 0400 998800

Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 700 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma on franchising-ketju, jonka kaikki asuntomyymälät ovat itsenäisten yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Ketjun keskusyksikkö, Kiinteistömaailma Oy, on Danske Bankin kokonaan omistama tytäryhtiö (3.9.2019 asti).

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com