Tutkimus: Suomalaisten taloudellinen mielenrauha edelleen Pohjolan heikon – kaksi ryhmää erityisen huolissaan taloudestaan

Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on lähes samalla tasolla kuin vuosi sitten, kertoo Danske Bankin toisen kerran tekemä vuosittainen Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimus. Muista Pohjoismaista Tanskassa mielenrauha kasvoi eniten.

Suomalaisten suhde omaan talouteensa on pysynyt vuodessa lähes muuttumattomana, kertoo Danske Bankin toista kertaa toteuttama Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimus. Vuosi sitten useasta muuttajasta koostuva Taloudellinen mielenrauha -indeksi oli suomalaisilla 6,1, mutta nyt se on 6,0.  

”Yksi keskeinen havaintom¬me on, että omien raha-asioiden tunteminen on vahvasti sidoksissa siihen, kuinka varmoiksi tunnemme itsemme taloudellisesti. Olipa talou¬dellinen tilanteemme mikä hyvänsä, jos emme tiedä, millä tolalla asiat ovat, epävarmuus kaihertaa mieltä. Tärkeä ensiaskel kohti vahvempaa taloudellista mielenrau-haa on kannustaa suomalaisia entistä avoimempaan ja aktiivisempaan keskusteluun rahasta”, sanoo Danske Bankin maajohtaja Leena Vainiomäki.

Muut pohjoismaalaiset sen sijaan ovat kasvattaneet taloudellista mielenrauhaansa. Tanskalaisten indeksiluku on nyt 6,8 ja Ruotsin sekä Norjan 6,6.

”Suomalaisten pessimismi on läpileikkaavaa. Kuvaavaa on, että kun noin puolet muiden Pohjoismaiden asukkaista itsevarma taloutensa suhteen, Suomessa osuus on vain 24 prosenttia. Positiivista on, että aiempaan harvempi suomalainen on jatkuvasti huolissaan rahojensa riittävyydestä”, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Tutkimus löysi kaksi ryhmää, joita talousasiat painavat muita enemmän. Viime vuoden tapaan ruuhkavuosia elävät ovat huolestuneempia taloudesta kuin suomalaiset keskimäärin.

”Tänä vuonna toteutetussa kyselyssä ruuhkavuosia elävien ohella myös eläkeikää lähestyvät, 55–64-vuotiaat korostuivat ryhmänä, jolla on heikompi luottamus omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Heistä jo suuri osa uskoo taloudellisen tilanteensa heikkenevän viiden vuoden kuluessa.”

Useampi säästää nyt

Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -indeksi koostuu yhdeksästä muuttujasta, joilla mitataan suomalaisten näkemyksiä heidän taloudellisesta tilanteestaan ja tuntemuksistaan eri osa-alueilla rahojen riittämisestä lainoihin ja tuloista tulevaisuuden uskoon.

Suomalaiset ovat nyt pessimistisempiä myös tulevaisuuden suhteen, sillä vuosi sitten yli puolet uskoi, että oma taloustilanne on viiden vuoden päästä parempi. Nyt näin uskoo vain kaksi viidesosaa.

Muutosta taloudellisesta mielenrauhassa kuvaa hyvin kysymys, jossa kysyttiin, mihin suomalaiset käyttäisivät ylimääräiset 100 euroa.

”Kaikista vastaajista vain reilu kymmenesosa lisäisi kulutustaan, jos heillä olisi ylimääräiset 100 euroa kuukaudessa käytettävissään. Tämä osuus on sama riippumatta iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, tuloista, työllisyystilanteesta tai muista taustatekijöistä. Säästämistä tukevat vaihtoehdot kasvattivat suosiotaan. Suomalaiset ovat laittamassa säästöhousuja jalkaansa”, Appelqvist sanoo.

Tietoa tutkimuksesta

  • Danske Bank kysyi 3000 suomalaiselta, millä tasolla heidän taloudellinen mielenrauhansa on: millaisena oma taloudellinen tilanne ja sen tulevaisuus suomalaisille itselleen näyttäytyy. 
  • Sama kyselytutkimus toteutettiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mikä mahdollistaa mielenkiintoisen vertailun Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä.
  • Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on heikentynyt hiukan. Vuosi sitten se oli 6,1, nyt 6,0. Kyse on kuitenkin erittäin pienestä muutoksesta, sillä tarkemmin luvut ovat 6,06 ja 6,03.
  • Suomalaisten taloushuolet ovat kasvaneet lähes kaikissa muuttujissa mutta varsin vähän.
  • Viikoittain tai useammin huolissaan rahojensa riittämisestä on nyt 27 prosenttia vastaajista, kun vuotta aiemmin osuus oli 29 prosenttia.

    Lisätietoja

    Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 32 69 701