Kuluttajat ja keskuspankit kannattelevat osakkeita – Danske Bank odottaa 4-6 prosentin tuottoa seuraavan vuoden aikana

Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota on heitellyt kansainvälistä taloutta ja samalla osakemarkkinoita. Danske Bankin sijoitusnäkemyksen mukaan sijoittajien kannattaa edelleen painottaa osakkeitta sijoitussalkussa.

Sijoittajat voivat edelleen saada parhaat tuotot osakemarkkinoilta, vaikka monet jännitteet aiheuttavat nyt epävarmuutta sijoitusmarkkinoille, arvioivat Danske Bankin senioristrategit pankin tuoreessa sijoittajanäkemyksessä.

”Vakaan yksityisen kulutuksen, elvyttävien keskuspankkien ja joukkolainojen matalien tai negatiivisten korkojen vuoksi näemme tällä hetkellä edelleen enemmän mahdollisuuksia osakemarkkinoilla. Näköpiirissä on kuitenkin lukuisia epävarmuustekijöitä, jotka voivat johtaa ahdinkoon osakemarkkinoilla. Sen vuoksi tuotto-odotuksemme ovat nyt maltillisemmat kuin aiemmin tänä vuonna. Seuraavien 12 kuukauden tuotto-odotuksemme osakkeille globaalisti on 4–6 prosenttia”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Nostetta osakkeille tulee kuluttajilta ja keskuspankeilta. 

”Kauppasota ja kasvun hidastuminen ovat saaneet keskuspankit muuttamaan kurssiaan ja aloittamaan elvytystoimet rahapolitiikan kiristämisen sijaan. Ennusteemme mukaan Yhdysvaltojen keskuspankki Fed laskee korkoa vielä viisi kertaa seuraavan vuoden aikana. Euroopan keskuspankki EKP:n odotamme laskevan korkoa kerran tänä vuonna. Lisäksi uskomme pankin aloittavan uudestaan joukkolainojen osto-ohjelman.”

Korkokäyrä huolestuttaa, muttei välttämättä ennakoi taantumaa

Sijoittajat eivät voi jättää seuraamatta maailmanpolitiikan kehitystä seuraavina kuukausina, arvioi Danske Bank. Brexitin sekä Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan lisäksi esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaalitaistelu, Saksan finanssipolitiikka ja Italian politiikka voivat lisätä epävarmuutta.

Huolta sijoittajissa herättää myös Yhdysvaltojen käänteinen korkokäyrä. Tämä tarkoittaa, että pitkien lainojen korot ovat olleet ajoittain matalampia kuin lyhyiden lainojen korot. Tämä on historiassa usein ennakoinut taantumaa. Danske Bankin mallien mukaan taantumaa ei kuitenkaan ole näköpiirissä. 

”1970-luvun puolivälistä lähtien korkokäyrän kääntymisen jälkeen osakkeiden tuotto on seuraavien 12 kuukauden aikana ollut negatiivinen vain kahdessa tapauksessa seitsemästä. Keskimääräinen tuotto on ollut 14,1 prosenttia. Ei ole myöskään varmaa, kuinka suuri painoarvo historialliselle korkokehitykselle kannattaa antaa, sillä vuosien 2008–2009 finanssikriisin jälkeen keskuspankkien rahapolitiikka on ollut löysempää kuin koskaan aiemmin.”

Lisätietoja:

Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi