Suomen valtio kilpailuttaa maksuliikennepalveluiden toimittajan kuuden vuoden välein. Danske Bank valittiin ensisijaiseksi maksuliikennepankiksi seuraavaksi sopimuskaudeksi, joka alkaa joulukuussa 2020 ja päättyy marraskuussa 2026. Tulevalla sopimuskaudella valtiolla on käytössään kaksi maksuliikennettä hoitavaa pankkia, aiemman käytössä olleen yhden pankin mallin sijaan. Näistä ensisijainen on Danske Bank ja toinen Nordea.
Tämän sopimuksen myötä Danske Bank on nyt vastuussa valtaosasta valtion maksuliikenne- ja säilytyspalveluista. Tämä tärkeä toimeksianto vahvistaa Danske Bankin merkittävää roolia maksu- ja säilytyspalveluiden tarjoajana Pohjoismaissa.
”Olemme erittäin ylpeitä siitä, että Suomen valtio on uskonut meille vastuun olla ensisijainen maksuliikennepalveluiden toimittaja. Danske Bankilla on vahva, digitaalinen alusta ja asiakaspalvelumalli. Niiden ansiosta voimme palvella suuria asiakkaita, joilla on monitahoisia tarpeita. Olemme nyt ensisijainen pankkikumppani kolmessa Pohjoismaassa - Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa”, Danske Bankin Corporates & Institutions -liiketoiminnasta vastaava johtaja Jakob Groot sanoo.
”On hienoa, että pitkäaikainen työmme Suomen Valtion kumppanina raha-asioissa jatkuu tässä muodossa. Dansken tiimi on innostunut ja samalla nöyrä - roolimme on merkittävä, olemme valmistautuneet ja teemme parhaamme ollaksemme luottamuksen arvoisia. ”, sanoo Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki.
Lisätietoja:
Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 326 9701