Content is loading
Siirry sisältöön

Sampo Pankki -konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2011

Toimitusjohtaja Ilkka Hallavo: Asuntolainoissa hyvä alkuvuosi

Sampo Pankki -konsernin liiketoiminta kehittyi alkuvuonna suotuisasti kireästä kilpailutilanteesta huolimatta. Tammi-kesäkuun voitto ennen veroja, 48 miljoonaa euroa, oli kohtuullisella tasolla. 

- Ilahduttavaa oli, että nettokorkotuotot kasvoivat 3 prosenttia vuoden takaisesta. Pankin korkokate on jatkanut vakaata vahvistumistaan myös toisella neljänneksellä. Liiketoiminnan kasvu on lisännyt tuntuvasti myös palkkiotuottojen määrää, jossa kasvua oli 7 prosenttia, toteaa Sampo Pankki Oyj:n toimitusjohtaja Ilkka Hallavo. 

Erityisen hyvää kehitys on ollut asuntoluotoissa, jossa kasvua oli 7 prosenttia vuoden takaisesta. Kasvu perustuu terveelle, kilpailukykyiselle hinnoittelulle. Luotonanto pienille ja keskisuurille yrityksille on kasvanut yli 4 prosenttia. Liiketoimintavolyymien nousujohteinen kehitys näkyi myös verkkopankkia aktiivisesti käyttävien asiakkaiden määrän kasvuna 489 000:een. Sampo Pankin Mobiilipankilla käyttäjiä on jo 36 000. 

Pankin luottojen arvonalentumisten kasvu johtuu pääosin kahdesta yritysasiakkaasta. Henkilöasiakkaiden maksukyky on pysynyt kaiken aikaa hyvänä, kuten yritysasiakkaidenkin (luottojen laatu) kokonaisuutena tarkastellen. 

Euroopassa jatkuvasta rahoitusmarkkinoiden levottomuudesta huolimatta Sampo Pankki -konsernin ja Danske Bank -konsernin vakavaraisuus on erittäin vahva. Euroopan pankkiviranomaisen EBA:n tekemässä stressitestissä Danske Bank -konserni sijoittui Euroopan kymmenen vakavaraisimman pankin joukkoon kuudenneksi vahvimmalla vakavaraisuudellaan. Kesäkuun lopussa Sampo Pankki -konsernin vakavaraisuus oli 13,8 %. Sampo Pankki-konsernilla ei ole myöskään lainkaan saamisia ns. PIIGS-maiden valtioilta. 

- Erinomainen vakavaraisuus tekee Sampo Pankista erittäin turvallisen ja luotettavan kumppanin rakentamaan niin henkilö- kuin yritysasiakkaidemme taloudellista hyvinvointia myös epävarmoina aikoina, sanoo toimitusjohtaja Hallavo.

Osavuosikatsaus kokonaisuudessaan (PDF) 

Lisätietoja:
Ilkka Hallavo, toimitusjohtaja, Sampo Pankki. Puh. 010 546 8057
Pekka Kainulainen, talousjohtaja, Sampo Pankki. Puh. 010 546 7807
Timo J. Anttila, viestintäjohtaja, Sampo Pankki. Puh. 010 546 8002