Content is loading
Siirry sisältöön

Asuntolainoitus pirteässä myötätuulessa

”Asuntokauppa on jatkunut alkuvuonna Suomessa pirteänä kotitalouksien hyvän ostovoiman, edelleen alhaalla pysyttelevän korkotason ja  talouskasvun vauhdittamana.  Asuntoluottojen kysyntä on ollut vilkasta ja asuntolainoituksemme kasvoi 6,7 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.  Uusien asuntolainojen keskimarginaali laski hieman ja oli 0,73 prosenttia. Lähivuosina elämme nousevien korkojen aikaa, sillä EKP:lta on odotettavissa vielä uusia koronnostoja tänä vuonna ja Euroopassa toteutettavat sääntelytoimet tuovat marginaaleihin korotuspaineita seuraaville vuosille. Tästä huolimatta asuntolainojen hinta pysyy historiallisessa vertailussa hyvinkin maltillisena koko tämän ja ensi vuoden.  

Talouskasvu on saanut yritysluottojen kysynnän ilahduttavaan kasvuun. Meidän luotonantomme pienille ja keskisuurille yrityksille on kasvanut 1,0 prosenttia vuodentakaisesta. Odotamme investointien ja luotonannon lisääntyvän talouden kasvaessa Suomessa ja Euroopassa.

Talletuksemme ovat kasvaneet 8,3 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan. Kasvumme on perustunut kilpailukykyiseen, mutta kannattavaan hinnoitteluun. On hieman huolestuttavaa, että viime aikoina pankkien hintakilpailu markkinoilla on saanut samanlaisia epäterveitä piirteitä kuin ennen finanssikriisiä.”

Danske Bank –konserni investoi 50 miljoonaa verkko- ja mobiilipalveluihin  

”Danske Bank -konserni ja Sampo Pankki ovat osoittaneet olevansa edelläkävijöitä sähköisen pankkiasioinnin ja mobiilipankin uusien palvelujen kehittämisessä.  Meillä on Suomessa jo noin 30 000 käyttäjää älypuhelimiin räätälöidyssä mobiilipankissa, joka hyödyntää esimerkiksi puhelinten kameraominaisuuksia laskujen viivakoodin lukijana. Vielä toukokuun aikana  tuomme mobiilipankkiin myös osakesalkut ja osakekurssit.  Ensimmäisenä Suomessa olemme kehittäneet asiakkaillemme verkkopankkiin sähköisen allekirjoituksen palvelun, joka mahdollistaa asiakkaalle useiden allekirjoitusta vaativien palveluiden käytön verkossa.  

Danske Bank -konserni on investoinut merkittävästi jo vuosia sähköisen liiketoiminnan ja uusien tuotteiden kehitystyöhön.  Pelkästään tänä vuonna henkilöasiakkaiden palvelukanavien, verkkopankin ja mobiilipalvelujen sekä yritysten verkkopalveluiden kehittämiseen investoimme melkein 50 miljoonaa euroa.”

Danske Bank -konserni on tänään julkaissut vuoden 2011 ensimmäisen vuosineljänneksen vuosituloksensa, joka oli 201 miljoonaa euroa ennen veroja. 

Danske Bank -konsernin osavuosikatsaus pitää sisällään myös konsernin  Suomen liiketoiminnot. Vähittäispankkiliiketoimintojen (Retail Finland)  luvut eivät sisällä Danske Marketsin, Danske Capitalin ja suuryritys- ja instituutioasiakkaista vastaavan CIB:n Suomen toimintojen tuloksia, jotka on sisällytetty konsernin osavuosikatsauksessa omien liiketoimintayksikköjensä tuloksiin.