”Olemme Suomen Alppihiihto- ja Freestylemaajoukkueiden pääyhteistyökumppanina ylpeitä saadessamme liittää talven vauhtilajit kuvallisten maksukorttien sarjaamme”, kertoo Sampo Pankin markkinointijohtaja Pekka Törmälä. ”Kuvakortteihin on huolella valikoitu aiheita, jotka koskettavat suomalaisia pintaa syvemmältä. Nykypäivän menestyksemme alppi- ja freestylelajeissa ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä olisi koskaan saavutettu ilman Kalevi Häkkisen kaltaisia pioneereja.”
Kalevi ”Häkä” Häkkinen aloitti uransa aikana, jolloin yleisesti ajateltiin, että Suomen lakeuksilta ei tulla koskaan nousemaan Alppimaiden hallitsemien lajien menestyjiksi. Hän edusti Suomea alppiyhdistetyssä vuoden 1956 talviolympialaisissa Cortina d'Ampezzossa ja toimi Suomen alppihiihtomaajoukkueen päävalmentajana 1970-luvulla, usein matkoja ja varusteita omalla kustannuksellaan järjestellen.
Suomalaiset muistavat Häkkisen kuitenkin parhaiten hänen 75-vuotiaaksi saakka jatkuneesta menestyksekkäästä nopeuslaskijan urastaan. Häkkisen 60-vuotiaana laskema nopeusennätys, 205,011 km/h, hakee edelleen vertaistaan koko urheiluhistoriasta.
Ennätyksen takana oli poikkeuksellista määrä päättäväisyyttä, työtä ja neuvokkuutta. Häkä tunnetaan harjoitusajoistaan auton katolla laskuasentoaan hioen. Kuljettajina toimivat vuorollaan aikansa kuuluisimmat rallikuskimme, mm. Marcus Grönholm.
Yksi näistä harjoitushetkistä on ikuistettu Sampo Pankin uuteen kuvalliseen maksukorttiin inspiroimaan tänä päivänä laskevia harrastajia ja kilpailijoita.
Lisätiedot:
Markkinointijohtaja Pekka Törmälä, Sampo Pankki Oyj, 050 423 2636