Content is loading
Siirry sisältöön

Kiinteistömaailmalaisia jo 800

Kiinteistömaailma-ketjun työntekijämäärä on ensimmäistä kertaa ylittänyt 800 henkilön rajapyykin ja asiakkaita palvellaan jo 118 asuntomyymälässä 59 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tätä nykyä jo noin joka viides koti vaihtaa omistajaansa Kiinteistömaailman avulla – kasvunvaraa on kuitenkin edelleen niin asuntomyymälöiden kuin työntekijämääränkin osalta.

- Kiinteistömaailman kasvuvauhti on ollut ripeän nousujohteista koko 2000-luvun ajan. Vuosituhannen alkuvaiheessa meitä oli ketjussa 349 työntekijää. Kasvu on jatkunut tasaisesti, viimeisen kahden vuoden aikanakin olemme palkanneet yli 100 uutta välittäjää. Uskon asiantuntijuuden tarpeen lisääntyvän entisestään asuntokaupassa ja tavoitteemme on, että noin kolmen vuoden kuluttua ketjun henkilöstömäärä ylittää 1000 hengen rajan, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Koulutuksen tavoitteena ura Kiinteistömaailma-yrittäjänä

Välittäjien ammatillinen osaaminen on aina ollut tärkeää franchisingperiaatteella toimivalle Kiinteistömaailmalle. Nyt ketju on käynnistämässä erityisesti yrittäjyyteen tähtäävää koulutusohjelmaa. Ensimmäinen, puolentoista vuoden mittainen Yrittäjä Trainee -ohjelma käynnistyy elokuussa 2011, ja jatkossa ohjelma on määrä toteuttaa säännöllisin väliajoin. Yrittäjäkoulutuksen ansiokkaasti läpäisseillä henkilöillä on vahvat edellytykset neuvotella yrittäjyydestä uusien myymälöiden perustamisen tai yrittäjävaihdosten yhteydessä.

Kiinteistömaailma-yrittäjyyteen kasvetaan kädestä pitäen

Yrittäjäkoulutuksen aikana ohjelmaan valitut henkilöt suorittavat LKV-tutkinnon, mikäli se vielä puuttuu, sekä virallisen yrittäjätutkinnon. Ensimmäiseen ryhmään on tarkoitus valita noin 25 sopivaa ja Kiinteistömaailma-yrittäjyydestä kiinnostunutta kandidaattia ympäri Suomen. 

- Jokaiselle yrittäjäkoulutukseen valittavalle henkilölle räätälöidään henkilökohtainen kehittymis-polku, jossa huomioidaan kunkin aikaisempi työkokemus ja koulutus. Yrittäjäkoulutettavat ovat työsuhteessa nimettyyn Kiinteistömaailman yrittäjäyhtiöön, jolloin he pääsevät jokapäiväisessä työssään tutustumaan yrittäjyyteen ja kiinteistönvälitysalan moninaisiin tehtäviin mentorinsa ohjauksessa, sanoo Rytkönen. 

Lisätietoja: 
Toimitusjohtaja Tommi Rytkönen. Kiinteistömaailma Oy, puh. 010 622 3011

__________________________________________________________________________

Vuonna 1990 perustettu Kiinteistömaailma on valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 800 asuntokaupan ammattilaista 59 paikkakunnalla 118 asuntomyymälässä.  Brändin omistaa Sampo Pankki, asuntomyymälät ovat itsenäisten franchisingyrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palvelujaan paremmaksi.  Monella alueella – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.