Tänä vuonna osakkeet ovat tarjonneet tähän mennessä huonointa tuottoa sitten vuonna 2009 päättyneen finanssikriisin jälkeen eikä joukkolainojenkaan tilanne ole paljon parempi.
Globaalien osakkeiden noin 2–3 prosentin negatiiviselle tuotolle vuonna 2018 on monia hyviä syitä: EU:n kanssa törmäyskurssilla oleva Italian uusi hallitus, brexitiin liittyvä epävarmuus, Yhdysvaltojen välivaalit, Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota sekä maailmanlaajuinen korkojen nousu.
Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppaisen mukaan lasku ei tule jatkumaan ensi vuonna.
”Osakemarkkinoiden yleisen kehityksen perusteella voisi luulla, että taantuma on aivan kulman takana, vaikka näin ei todellisuudessa tietystikään ole. Sen sijaan arvioimme, että talouden noususuhdanne jatkuu vuonna 2019, ja odotamme globaalien osakkeiden tuoton olevan noin 7–9 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana”, Kemppainen kertoo Danske Bankin uudessa Sijoitusnäkemyksessä, jossa hän esittelee talouden tulevaisuudennäkymiä.
Hän odottaa osakkeiden nousevan entiselle tasolleen globaaleilla osakemarkkinoilla viime kuukausina koettujen heilahtelujen ja kurssilaskujen jälkeen. Kehitys on kuitenkin yhtä epävakaata kuin tänä vuonna, eli aina kun päästään kaksi askelta eteenpäin, joudutaan ottamaan yksi taakse.
Danske Bank ylipainottaa osakkeita
Joukkolainojen näkymät ovat synkemmät. Korkojen todennäköinen nousu vuonna 2019 rajoittaa joukkolainojen tuottomahdollisuuksia, sillä korkojen nousu tarkoittaa joukkolainojen kurssien laskua.
”Pohjoismaisista ja eurooppalaisista valtionlainoista tuskin saadaan positiivista tuottoa seuraavien 12 kuukauden aikana”, Tuukka Kemppainen ennustaa.
Sen vuoksi Danske Bank ylipainottaa salkuissaan yhä osakkeita ja alipainottaa vastaavasti joukkolainoja. Senioristrategi Kemppaisen mukaan osakkeissa tuotto-odotuksen ja riskien välinen suhde on paljon houkuttelevampi.
”Emme usko osakemarkkinoiden huipun koittaneen vielä. Vaikka talouden noususuhdanne onkin loppuvaiheessa, markkinoilla on osakesijoittajille vielä annettavaa”, hän toteaa.
Talous yhä myötätuulessa
Tuukka Kemppainen korostaa, että osakemarkkinoilla on yhä myötätuulta talouden suotuisten olosuhteiden ansiosta. Talouskasvu on vakaalla pohjalla, työttömyys matala etenkin Yhdysvalloissa ja inflaatio hallittu. Vaikka inflaatio onkin noususuuntainen, muutos ei tapahdu sellaisella vauhdilla, joka kielisi ikävistä yllätyksistä. Lisäksi yritysten tuotto ja liikevaihto näyttäisivät jatkavan nopeaa kasvuaan.
”Tietysti kaikki muutkin tietävät tämän, sillä tiedot eivät ole salaisia. Tietojen tulkinnat eroavat kuitenkin toisistaan, emmekä me näe tämänhetkisessä kehityksessä mitään merkkejä taantuman tulosta ensi vuoden aikana. Jos taantuma alkaa ensi vuonna, se tulisi täysin odottamatta ja yllättäen – kuten sellaisilla sivumennen sanoen on tapana tehdä”, Kemppainen huomauttaa.
Vuoden 2019 huomattavimpia epävarmuustekijöitä ovat Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan kehitys sekä Yhdysvaltojen koronnostot.
Lisätietoja:
Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, tuukka.kemppainen@danskebank.fi, 050 3760596