Content is loading
Siirry sisältöön

Danske Bankin osinkoennuste: Osinkojen yhteismäärä nousee ennätystasolle

Suomalaisten pörssiyhtiöiden osinkojen yhteissumma nousee ensi keväänä tänä vuonna maksetuista osingoista, kertoo Danske Bankin ennuste. Suomen osakemarkkinoiden ennakoitu osinkotuotto on tällä hetkellä 4,5 prosenttia.

Suomalaisiin hyviin osingonmaksajiin luottava osakesijoittaja voi valmistautua ensi keväänä jaettaviin osinkoihin rauhallisin mielin, vaikka tunnelma pörssissä on ollut viime viikkoina suhteellisen viileä. Osinkosijoittajan näkökulmasta oleellista on se, että yhtiöiden 1–9 kuukauden kumulatiivinen tuloskehitys antaa jo varsin hyvät edellytykset arvioida keväällä maksettavia osinkoja.

”Odotamme Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden ensi keväänä jakaman osinkopotin kokonaisuutena nousevan hieman edellisestä vuodesta. Suurimpana yksittäisenä vaikuttajana näyttää tällä kertaa olevan Nordea, jossa konsensus odottaa osingon nousevan hieman. Suomen osakemarkkinan ennakoitu osinkotuotto on kokonaisuutena tällä hetkellä noin 4,5 prosenttia”, sanoo Danske Bankin osakesalkunhoitaja Patrik Kanerva.

Osinkojen kokonaismäärä nousee ensi vuonna Danske Bankin ennusteen mukaan noin 12,9 miljardiin euroon. Tänä vuonna osinkoja maksettiin noin 12,3 miljardia euroa.

”Erityisen houkuttelevalta Helsingin pörssin tarjoama osinkotuotto näyttää, kun sitä vertaa vallitseviin korkomarkkinoilta saataviin tuottoihin. Tuottoero osinko-osakkeiden ja korkosijoitusten välillä onkin tällä hetkellä historiallisen suuri. Suomen pörssin osinkotuotto onkin yksi Euroopan korkeimmista”, Kanerva sanoo.
Kolmannen neljänneksen tuloskausi on päättymässä, ja kokonaisuutena kotimainen tuloskausi on alkanut vaisuissa tunnelmissa ja odotusten ylittäminen on toistaiseksi osoittautunut haastavaksi. Liikevaihdoista 57 prosenttia ja tuloksista 53 prosenttia on linjassa tai yli odotusten.  

Korkeat osingot metsäsektorilta, finanssiyhtiöistä ja teleoperaattoreista

Viime vuosina osa suomalaisista yhtiöistä on alkanut maksaa osinkoja enemmän kuin kerran vuodessa. Sijoittajalle se tarkoittaa tasaisempaa kassavirtaa ja myös kurssiliike osingon irtoamisen jälkeen on tasaisempi.

”Yleisesti suomalaisyhtiöiden korkeaa osingonmaksukykyä tukee yhtiöiden vahvistuneet taseet, suoritetut tehostamisohjelmat, investointien kasvu ja globaalin talouskasvun aiheuttama tulosten kohentuminen”, Kanerva sanoo.

Hyvät osingonmaksajat vaihtelevat, ja näin näyttää olevan Danske Bankin ennusteen mukaan myös tänä vuonna. 

”Osa perinteisistä osingonmaksajista näyttää edelleen hyvin houkuttelevilta, ja osa nostaakin osinkoaan tuloskasvun mukaisessa suhteessa. Tähän mennessä raportoitujen tuloksien valossa harva yhtiö näyttää leikkaavansa osinkoja viime vuoteen verrattuna. Odotuksemme mukaan korkeita osinkoja löytyy metsäteollisuussektorilta, finanssiyhtiöistä ja teleoperaattoreista. 

Oheiseen taulukkoon on koottu tietoja suomalaisten yhtiöiden osinkoarvioista vuonna 2019:

Nimi

Osake-kurssi

Osinko-ennuste

Osinko-tuotto-%

Osinko

Tuotto-%

Muutos edelliseen vuoteen

12.11.2018

2018E

2018E

2017

2017

2017

AKTIA BANK OYJ

9,02

0,57

6,32 %

0,57

6,32 %

0 %

AMER SPORTS OYJ

33,62

0,75

2,23 %

0,7

2,08 %

7 %

CITYCON OYJ

1,748

0,12

6,86 %

0,12

6,86 %

0 %

CARGOTEC OYJ-B SHARE

37,5

1,15

3,07 %

1,05

2,80 %

10 %

ELISA OYJ

37,46

1,75

4,67 %

1,65

4,40 %

6 %

FORTUM OYJ

19,455

1,1

5,65 %

1,1

5,65 %

0 %

HUHTAMAKI OYJ

24,74

0,85

3,44 %

0,8

3,23 %

6 %

KONECRANES OYJ

30,95

1,25

4,04 %

1,2

3,88 %

4 %

KESKO OYJ-B SHS

54,02

2,5

4,63 %

2,2

4,07 %

14 %

KONE OYJ-B

43,6

1,7

3,90 %

1,65

3,78 %

3 %

KEMIRA OYJ

10,65

0,53

4,98 %

0,53

4,98 %

0 %

LASSILA & TIKANOJA OYJ

16,62

0,92

5,54 %

0,92

5,54 %

0 %

METSO OYJ

27,3

1,1

4,03 %

1,05

3,85 %

5 %

METSA BOARD OYJ

7,49

0,27

3,60 %

0,21

2,80 %

29 %

NORDEA BANK ABP

7,851

0,71

9,04 %

0,68

8,66 %

4 %

NESTE OYJ

71,58

1,9

2,65 %

1,7

2,37 %

12 %

NOKIA OYJ

5,204

0,19

3,65 %

0,19

3,65 %

0 %

NOKIAN RENKAAT OYJ

26,95

1,6

5,94 %

1,56

5,79 %

3 %

ORION OYJ-CLASS B

30,47

1,45

4,76 %

1,45

4,76 %

0 %

OUTOTEC OYJ

3,82

0

0,00 %

0

0,00 %

0 %

OUTOKUMPU OYJ

3,924

0,2

5,10 %

0,25

6,37 %

-20 %

RAMIRENT OYJ

6,125

0,44

7,18 %

0,44

7,18 %

0 %

SANOMA OYJ

9,815

0,4

4,08 %

0,35

3,57 %

14 %

SAMPO OYJ-A SHS

41,97

2,8

6,67 %

2,6

6,19 %

8 %

SSAB AB - B SHARES

2,893

0,14

4,84 %

0,101

3,49 %

39 %

STOCKMANN OYJ ABP-B SHARE

2,935

0

0,00 %

0

0,00 %

0 %

STORA ENSO OYJ-R SHS

12,78

0,55

4,30 %

0,41

3,21 %

34 %

TIETO OYJ

27,06

1,4

5,17 %

1,4

5,17 %

0 %

TIKKURILA OYJ

12,44

0,8

6,43 %

0,8

6,43 %

0 %

TELIA CO AB

4,086

0,24

5,87 %

0,2323

5,69 %

3 %

UPONOR OYJ

9,37

0,5

5,34 %

0,49

5,23 %

2 %

UPM-KYMMENE OYJ

26,75

1,25

4,67 %

1,15

4,30 %

9 %

VALMET OYJ

20,7

0,65

3,14 %

0,55

2,66 %

18 %

WARTSILA OYJ ABP

15,645

0,5

3,20 %

0,46

2,94 %

9 %

YIT OYJ

5,4

0,28

5,19 %

0,25

4,63 %

12 %