Content is loading
Siirry sisältöön

Yritykset varautuivat vaikeaan talveen – kassat kasvoivat keskimäärin 27 %

Danske Bankin keskisuuret yritysasiakkaat ovat kasvattaneet taloudellisia puskureitaan ja likviditeettiään, eli käytännössä kassassa olevia varojaan. Toimialoilla on suuria eroja. Osa kärsii suurten pääomien sitoutumisesta varastoihin.

Yritysten kassavarat kasvoivat marraskuussa 27 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, käy ilmi Danske Bankin keskisuurten yritysasiakkaiden kassavarojen määrän pohjalta tehdystä analyysista.

Suomalaiset yritykset ovat viime vuoden ajan varautuneet synkkään suhdannekuvaan. Viime vuonna korkojen nousu, alihankintaketjujen häiriöt ja energian hinnan kallistuminen yhdistyivät kuluttajien heikkenevään ostovoimaan.

”Yritykset ovat selvästi varautuneet pahempaan, kuin miltä maailma nyt keväällä näyttää. Keskimäärin yritysten käyttötileillään pitämä likviditeetti on yhä alhainen. Yli puolessa analysoiduista yrityksistä kassavarat kattoivat vain kahden viikon operatiiviset kulut”, sanoo Danske Bank Suomen yritysasiakkaista vastaava johtaja Elina Fogelholm.

Leuto talvi on alkuvuonna kirkastanut euroalueen talousennusteita, vaikka kansainvälinen suhdannetilanne on edelleen viime vuotta vaisumpi. Energiakriisin hiipuminen, inflaation lasku ja melko hyvä työmarkkinatilanne ovat helpottaneet kuluttajien ja siten myös yritysten tilannetta.

Toimialoilla on kuitenkin suuria eroja. Pääomaintensiivisellä rakennusalalla ja osalla konepajayrityksistä likviditeetti on laskenut nopeasti.

”Rakennusala kärsii viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun vaisusta asuntokaupasta. Konepajateollisuudessa yrityksillä on pääsääntöisesti edelleen hyvä tilauskanta. Likviditeetin vähentyminen johtuu ennen kaikkea siitä, että pääomia on toimitusketjujen häiriöitten takia sitoutunut varastoihin, mikä on näkynyt myös kasvaneena käyttöpääomarahoituksen kysyntänä”, sanoo Fogelholm.

Kuluttajien ostovoiman pienentyminen on johtanut kaupan alan yritysasiakkaiden kassavarallisuuden laskuun, ja varovaisuus näkyy tililiikenteen tapahtumien määrässä. Kaupassa käydään harvemmin, ja asiakkaat ovat kiinnostuneempia edullisemmista tuotteista.

”Kaupan alan yritykset ovat joutuneet nopeasti sopeutumaan kuluttajien laskeneeseen ostovoimaan. Tilanne on ollut osalle hankala, kun samaan aikaan sisäänostohinnat ovat nousseet”, sanoo Fogelholm.