Content is loading
Siirry sisältöön

Koti on arvokas sijoitus – näin varmistat, että asuntosi arvo säilyy

Oma koti on yksi elämän suurimpia taloudellisia sijoituksia. Danske Bankin asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu kertoo, mitä taloyhtiön osakkaan kannattaa vähintään tehdä asunnon arvon säilyttämiseksi.

Olemalla aktiivinen osakas voi vaikuttaa asunto-osakeyhtiön kuluihin ja sen arvon kehittymiseen. Jokaisen osakkaan tulisi tietää, keitä taloyhtiön hallituksessa istuu, kuka on isännöitsijä ja mikä taho vastaa kiinteistönhuollosta. Kannattaa myös selvittää, mitä remontteja talossa on tehty ja mitä on tarve tehdä noin seuraavan 10 vuoden aikana.

”Osakkaan tulisi osallistua yhtiökokouksiin ja mahdollisuuksien mukaan mennä myös hallitukseen. Hallitukset koostuvat maallikoista, joten maalaisjärki ja kiinnostus riittävät. Jokaisen tulisi myös jonkun verran havainnoida kiinteistön yleisilmettä ja ilmoittaa huomaamistaan korjaustarpeista.”, Danske Bankin asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu sanoo.

Ennen kokouksia Roihu kehottaa lukemaan yhtiökokouskutsun, tilinpäätöksen ja budjetin. Huomioita kannattaa kiinnittää erityisesti toteutuneisiin kuluihin ja suunniteltuun budjettiin. Kannattaa myös tarkastaa, onko taloyhtiöllä hoitovastikepuskuri.

”Tämän näkee tilinpäätöksestä, josta tieto löytyy kohdasta hoitovastikejäämä. Taloyhtiöllä olisi hyvä olla muutaman kuukauden vastikkeita vastaava summa säästössä äkillisten kulujen varalle.”, Roihu sanoo.

Remontit kannattaa tehdä ajallaan ja energiatehokkaasti

Kaikki kiinteistöt kuluvat ajan myötä, ja niitä pitää jatkuvasti huoltaa ja korjata suunnitelmallisesti. Taloyhtiöiden remontit kannattaa tehdä riittävän aikaisin ja ennakoiden, koska silloin remontit ovat yleensä edullisempia eikä korjausvelkaa ehdi kertyä liikaa.

”Asunto-osakeyhtiön remontteja, niiden rahoitusta ja koko taloutta on hyvä suunnitella huomattavasti pidemmällä kuin vaaditulla 5 vuoden ajalla. Näin voidaan tasata asumiskulujen heilahteluja, ja osakkaat voivat suunnitella omaa talouttaan pidemmällä aikavälillä”, Roihu sanoo.

Lämmitys- ja sähkökulut ovat yksi asumisen suurimmista menoeristä. Parantamalla talon energiatehokkuutta voi pidemmällä aikavälillä säästää rahaa. Kaikissa suurissa remonteissa tavoitteeksi kannattaa asettaa energiankulutuksen vähentäminen.

”Energian hintojen noustessa talojen energiatehokkuus on nyt entistäkin tärkeämpää. Energiatehokkuuttakin on hyvä edistää ennakoiden, sillä lykätty ja yllättävä remontti tulee asujalle usein kalliimmaksi”, Roihu sanoo.

Faktalaatikko: Kysy ainakin nämä yhtiökokouksessa

Kuinka nousevat kustannukset on huomioitu budjetissa?
Jos tulee yllättäviä kuluja, miten toimitaan? Onko esimerkiksi valtuutus ylimääräisten vastikkeiden keräämiseen?
Kuinka usein yhtiössä seurataan budjetin toteutumista?
Mitä käytännön toimia on tehty ja suunniteltu energian säästämiseksi?
Miten tulevaisuuden korjaustarpeet on arvioitu? Mitä remontteja on tulossa 10 vuoden sisällä?
Mitä käytännön toimia on tehty ja suunniteltu energian säästämiseksi?
Miten tulevaisuuden korjaustarpeet on arvioitu ja mitä on tulossa 10 vuoden sisällä?

Yhteyshenkilöt
Ville Roihu, asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja
puh. 050 426 4637
ville.roihu@danskebank.fi