Content is loading
Siirry sisältöön

Muutos yhdistyvien mobiilimaksupalveluiden omistussuhteissa

Kolmen pohjoismaisen mobiilimaksupalvelun MobilePayn, Vippsin ja Pivon yhdistymistä suunnittelevat omistajapankit ovat päättäneet EU:n kilpailun pääosaston kanssa käydyn vuoropuhelun jälkeen, että OP Ryhmästä ei tule yhteisyrityksen omistajaa. Tämä tarkoittaa myös, että OP Ryhmän Pivo ei ole osa sulautumista.

Danske Bank ilmoitti kesäkuun lopulla 2021 sopineensa OP Ryhmän ja norjalaisen Vipps-konsernin kanssa MobilePayn, Vippsin ja Pivon yhdistämisestä.

EU:n komissio ilmaisi kesällä huolensa sekä MobilePayn että Pivon kuulumisesta fuusioon, koska se johtaisi kahden merkittävän toimijan yhdistymiseen Suomessa. Komissio katsoi, että yhdistyminen vaikuttaisi haitallisesti mobiililompakkotoiminnan kilpailutilanteeseen Suomessa.

Omistajapankit ovat nyt tämän vuoksi sopineet toteuttavansa yhdistymisen ilman OP Ryhmää. Tämä tarkoittaa myös, että OP Ryhmän mobiililompakko Pivo ei ole osa sulautumista. Muutettu suunnitelma on toimitettu komissiolle, ja se odottaa hyväksyntää.

”Suomen ja Tanskan MobilePay-palvelut sulautuvat edelleen Vippsin kanssa, eikä osapuolten pyrkimys luoda rajat ylittävä mobiilimaksulompakko ole muuttunut. Danske Bank ja Vippsin norjalaiset omistajapankit olisivat toivoneet, että fuusio olisi suunnitelmien mukaisesti sisältänyt OP Ryhmän ja Pivon, mutta kunnioitamme komission huolenaiheita. Toivomme nyt pikaista hyväksyntää”, sanoo Christian Bornfeld, Danske Bankin henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja.

Yhdistyminen on edelleen oikea päätös

Danske Bank ja Vippsin omistajapankit ovat edelleen vakuuttuneita siitä, että Vipps- ja MobilePay-yhtiöiden kannattaa yhdistyä, koska se luo yhden Euroopan kattavimmista mobiililompakoista. Perustettavalla uudella yhteiskonsernilla on lähes 11 miljoonaa henkilökäyttäjää ja asiakkaina yli 400 000 fyysistä myymälää ja verkkokauppaa, jotka toteuttavat vuosittain yhteensä noin 900 miljoonaa maksutapahtumaa. Se työllistää 600 huippuosaajaa.

Uuden yrityksen nimi on Vipps MobilePay AS. Tavoitteena on tarjota helppoja maksuratkaisuja, jotka perustuvat käyttäjien ja yritysasiakkaiden päivittäisiin tarpeisiin.

"Uusi emoyhtiö Vipps MobilePay investoi merkittävästi kasvuun ja kehitykseen Suomessa, vaikka Pivo ei enää kuulu fuusioon. Tavoitteemme on edelleen olla Suomessa johtava mobiilimaksuratkaisu, jolla on sama vahva markkinaosuus kuin Tanskassa ja Norjassa.

Haluamme myös tehdä lisää sopimuksia jakelukumppanien kanssa Suomessa ja muissa maissa", sanoo MobilePayn toimitusjohtaja Claus Bunkenborg.

Kuten aiemmin on ilmoitettu, uusi yritys jatkaa tunnettujen tuotemerkkiensä, MobilePayn ja Vippsin hyödyntämistä. MobilePayn käyttäjät ja yritysasiakkaat Tanskassa ja Suomessa kokevat vain hyvin vähäisiä muutoksia, ja uudet ja innovatiiviset ratkaisut tulevat saataville vielä nopeammin, kun fuusio on valmis.

Muutoksia omistusosuuksissa

Kun OP Ryhmä vetäytyy sopimuksesta, omistusosuuksien suhde Danske Bankin ja norjalaispankkien välillä pysyy ennallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että 25 prosentin omistusosuuden sijasta Danske Bankin omistusosuus on 27,8 prosenttia. Vipps-pankkien yhteenliittymän uusi omistusosuus on 72,2 prosenttia 65 prosentin sijaan.

Omistusosuuksien muutokset eivät vaikuta olennaisesti Danske Bankin aiemmin julkistamiin odotuksiin. Kaupan kertaluonteisen voiton odotetaan olevan noin 400 miljoonaa Tanskan kruunua sulautuman ja uuden emoyhtiön osakkeiden jakautumisen perusteella. Sulautuman edellytyksenä on edelleen asianomaisten viranomaisten, myös EU:n komission, hyväksyntä. Odotamme yhä lopullista hyväksyntää vuoden 2022 jälkipuoliskolla.

Ei muutoksia hallintoon

Uuden emoyhtiön, Vipps MobilePayn, pääkonttorin sijoittuu Osloon, ja yhtiötä valvoo Norjan rahoitusvalvontaviranomainen.
Vippsin nykyisestä toimitusjohtajasta Rune Garborgista tulee edelleen uuden yhtiön toimitusjohtaja. Claus Bunkenborgista tulee varatoimitusjohtaja. Kjerstin Braathenista, Vippsin hallituksen nykyisestä puheenjohtajasta ja Norjan suurimman pankin DNB:n toimitusjohtajasta, tulee uuden yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Kaikki muut johtoryhmän jäsenet ja hallituksen jäsenet ilmoitetaan sulautumisen toteuduttua.

Danske Bank

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Peter Kjærgaard, lehdistöpäällikkö, MobilePay, puh. +45 25 42 42 02

Danske Bank, Media Relations, puh. +45 45 14 14 00

Lisätietoa julkaisijasta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000
https://danskebank.fi
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com